Niin paljon kaikkea...

Ruusan taloon tulon jälkeen elo on ollut aivan toista, kuin ennen Ruusaa. Ruusa on tuonut iloa ja piristystä, hauskoja hetkiä, naurua ja koiraterapiaa. Mikäpä sen ihanampaa, kuin kesken kiireen viereen istahtava koiranpentu, joka napittaa sinua tiukasti silmiin ja pyytää naru suussa leikkimään, pistää päänsä jalan päälle ja huokaisee syvään ja nukahtaa tai nousee syliin sinun istuessa nojatuolissa tuijottamassa apaattisesti televisiota. Kissatkin ovat rauhoittuneet, ihme kyllä. Niilläkin kai oli koiraa ikävä :)

"Oon jo iso tyttö! Ihan jo ison koiran näköinenkin."

"Kato! Lunta! Nenällä! Kato mun nenällä on lunta! Kato nyt!"

"Ei en kuule, mä oon piilossa, mä en nää sua, mun pää on nojatuolin alla, ni mä oon piilossa. Ihan saat rauhassa huudella pissalle, en tuu kuitenkaan, mä leikin piilosta."

Ruusa tottelee hienosti, vaikka ei olla sen suuremmin opeteltu mitään tai ehditty vielä edes harkita menemistä koirakouluun. Tosin toinen rokotuskin saadaan vasta viikon päästä, joten ei koirakouluiluja vielä olla edes mietitty. Istu, Ei, Tänne, Odota, Nätisti, Irti, Maate ovat komentoja, jotka Ruusa jo osaa, välillä todella hienosti, välillä kuuntelematta lainkaan ja leikkien itsensä kanssa piilosta nojatuolin alla tai jahdatessaan kissoja. 

Hihnassa on aina yhtä jännää, se tietää että päästään lenkille tai joudutaan autonetupenkille voimaan pahoin. Olisikohan ehkä yksi automatka tehty niin, ettei Ruusa olisi oksentanut ja sekin varmasti johtui vain siitä, että oli jo myöhäinen ilta ja Ruusa oli ollut äidilläni hoidossa kyläilyn ajan.

Joka päivä ihmettelen tuota pientä kanssamatkustajaa. Jokainen kohtaaminen on aina yhtä iloinen ja täynnä rakkautta, vaikka olisin vain suljetun oven takana ja tulisin takaisin. Joka paikkaan Ruusa haluaa tulla perässä ja seuraa tarkasti mihin menen ja mitä teen. Yöksi pitää ehdottomasti saada tossu omaan sänkyyn ja aamulla Ruusan pedistä usein löytyykin vaatekappale jos toinenkin, nätisti rutussa neidin alta.