perjantai 9. marraskuuta 2012

Niin paljon kaikkea...

Ruusan taloon tulon jälkeen elo on ollut aivan toista, kuin ennen Ruusaa. Ruusa on tuonut iloa ja piristystä, hauskoja hetkiä, naurua ja koiraterapiaa. Mikäpä sen ihanampaa, kuin kesken kiireen viereen istahtava koiranpentu, joka napittaa sinua tiukasti silmiin ja pyytää naru suussa leikkimään, pistää päänsä jalan päälle ja huokaisee syvään ja nukahtaa tai nousee syliin sinun istuessa nojatuolissa tuijottamassa apaattisesti televisiota. Kissatkin ovat rauhoittuneet, ihme kyllä. Niilläkin kai oli koiraa ikävä :)



"Oon jo iso tyttö! Ihan jo ison koiran näköinenkin."


"Kato! Lunta! Nenällä! Kato mun nenällä on lunta! Kato nyt!"



"Ei en kuule, mä oon piilossa, mä en nää sua, mun pää on nojatuolin alla, ni mä oon piilossa. Ihan saat rauhassa huudella pissalle, en tuu kuitenkaan, mä leikin piilosta."

Ruusa tottelee hienosti, vaikka ei olla sen suuremmin opeteltu mitään tai ehditty vielä edes harkita menemistä koirakouluun. Tosin toinen rokotuskin saadaan vasta viikon päästä, joten ei koirakouluiluja vielä olla edes mietitty. Istu, Ei, Tänne, Odota, Nätisti, Irti, Maate ovat komentoja, jotka Ruusa jo osaa, välillä todella hienosti, välillä kuuntelematta lainkaan ja leikkien itsensä kanssa piilosta nojatuolin alla tai jahdatessaan kissoja. 

Hihnassa on aina yhtä jännää, se tietää että päästään lenkille tai joudutaan autonetupenkille voimaan pahoin. Olisikohan ehkä yksi automatka tehty niin, ettei Ruusa olisi oksentanut ja sekin varmasti johtui vain siitä, että oli jo myöhäinen ilta ja Ruusa oli ollut äidilläni hoidossa kyläilyn ajan.

Joka päivä ihmettelen tuota pientä kanssamatkustajaa. Jokainen kohtaaminen on aina yhtä iloinen ja täynnä rakkautta, vaikka olisin vain suljetun oven takana ja tulisin takaisin. Joka paikkaan Ruusa haluaa tulla perässä ja seuraa tarkasti mihin menen ja mitä teen. Yöksi pitää ehdottomasti saada tossu omaan sänkyyn ja aamulla Ruusan pedistä usein löytyykin vaatekappale jos toinenkin, nätisti rutussa neidin alta.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Ruusa kasvaa

Pitkä aika siitä, kun viimeksi olen tänne Ruusan kuulumisia kirjoitellut. Tyttö on kasvanut ihan silmissä, reipastunut ja rohkaistunut. Edelleenkään ei tykätä autoilusta, mutta mennään kun ei vaihtoehtoa ole. Hienosti on jo yöt sisäsiistinä, päivisin lähinnä vahinkoja tulee, kun ei itse olla valppaana tai jos olemme lähteneet töihin ja Ruusa joutuu olemaan muutaman tunnin yksin.



Ensilumi oli hauska kohtaaminen. Aamupissille mentäessä Ruusa pysähtyi rappusille ja tuijotti ihmeissään taivaalta alas leijailevia lumihiutaleita ja yritti napsia lumihiutaleita suuhunsa. Lenkillä Ruusa tykkää käydä, vaikka vielä tuolla tienvieressä kevyenliikenteenväylällä onkin vähän pelottavaa, eikä kovin kauas kotiportilta edes vielä mennä. Oranssi dummy on paras leikkikalu ulkona ja valjaissa ulkoilu on mukavampaa kuin pannan ja hihnan kanssa.


Ruusa ei yleensä, siis ihan oikeasti ei juuri koskaan, hypi sohville tai sänkyyn tai tuoleihin, saati kiipeile keittiönpenkillä. Kissakaveri Nasun kanssa kuitenkin oli niin hauskat leikit, että Ruusa pomppasi keittiönpenkille leikkiä jatkamaan.


Hieman taisi Ruusaa hävettää, kun tajusi minun näkevän ja hyppäsikin penkiltä alas välittömästi. Ilmeisesti poikien synttärilahjat ja -kortit keittiön pöydällä olivat niin mielenkiintoisia, että niitä piti mennä katsomaan Nasun kanssa.


Ja nyt joudun sitten heti perumaan puheeni siitä, että meillähän ei koirat sohvilla tai nojatuoleilla istu. Ruusa päätti omia itselleen toisen nojatuoleista, joihin sen on helppo mennä, koska siitä puuttuu käsinojat (kunnostus on edelleen kesken). Tuolillaan Ruusa yleensä seuraa touhuilujamme tai sitten ottaa unet.