Kuvia ja Hyvää Joulua t. Ruusa

Voi kun onkin pitkä aika, kun olen viimeksi ehtinyt Ruusasta kuvia tänne laittaa. Tämä meidän ihanuus on kyllä sellainen linssilude, että oksat pois :) Doggien kanssa tottui siihen, että ne joko juoksivat kameraa karkuun tai sitten käänsivät ahterinsa kuvaajalle.

Ruusa jaksaa poikein höhhälilyt kärsivällisesti ja pukeutuu välillä mitä mielikuvituksellisempiin asusteisiin ja poseeraa rauhassa kameralle. Kertaakaan ei ole hermostunut vaatetuksesta, vaan antaa niiden olla niin kauan, että joku ne pois ottaa. Muutenkin Ruusa on kyllä niin sopiva tapaus meidän perheeseen. Oikea terapia ja rauhottamiskoira :)

Ruusa sai laivareissulta tuliaisiksi lampaan, joka onkin ollut ihan ehdoton ykkönen leluista. Nyt siitä on mennyt vain se pilli sisältä rikki, joten lammas ei enää ääntele lainkaan.

Nuoremmalta pojalta jäi iso pehmoleijona leikeistä, joten tyhjensin siitä täytteet ja annoin Ruusalle. Kaverukset useimmiten löytää Ruusan sängystä tai minun nojatuolista lepäilemästä.

Ruusa ja minun nojatuolini. Meillä on Ruusan kanssa kisa siitä, kumpi tuoliin pääsee ja yleensä sen aina toinen meistä valloittaa, kun toinen peppunsa tuolista ylös nostaa :)

Ei jaksanut Ruusa katsoa The Joulukalenteria, vaan nukahti kesken jakson.

Jellona selatti Ruusan jouluvalmisteluiden keskellä.

Rauhallista ja ihanaa Joulua kaikille!

t. Ruusa

Muutama kuvanen Ruusasta

"Puhu sä kuule vaan mun kädelle"

Kesälomalla olimme lähdössä Savonlinnaan ja Ruusa oli tulossa mukaan. Edellisenä päivänä ompelin itselleni mekkoa ja Ruusa makoili eteisessä ja nujusi tyynynsä kanssa. Huomasin myös, että muutama muovimaton palanen oli eksynyt suuhun ja niitä sai ilmeisen mukavasti myös lattiasta lisää. Komensin Ruusaa lopettamaan, Ruusa käännähti keittiöön päin tyyny suussaan ja sain napattua tämän hauskan kuvan. Tämä punainen sydäntyyny, jonka pojat Ruusalle antoivat Juhannuksena, on sellainen rauhoittumis-tyyny, joka haetaan suuhun ja jonka kanssa otetaan unet. Mutta tätä tyynyä ei rikota.

Rakkaat mussukat yhdessä koossa ja samassa kuvassa <3

Kun on aiemmin totuttu, että talossa elää tanskandoggeja, ei aina niin ymmärrä, että kultainennoutaja on hieman matalampaa mallia ja tarvitsee kaiken avun, että tulee huomatuksi ja keskusteluun otetuksi mukaan. Ruusan lempitouhuja keittiössä on maata pöydän alla, kun syömme tai jos touhuamme jotakin muuta keittiön pöydän ääressä, Ruusa kiipeää penkille seuraamaan touhujamme. Hyvin usein Ruusan tapaa istumasta keittiön penkiltä ja tuijottamasta kissojen kanssa ikkunasta ulos. Hauska tapaus.

Kävimme tällä viikolla koirapuistossa ensimmäistä kertaa, kun se valmistui 20.7. En edes oikeasti tiennyt, että kyseinen puisto oli jo valmiina, sillä viimeksi olin kuullut, että koirapuiston valmistuminen myöhästyy, koska uusi paikka pitää etsiä. Olimme puistossa hieman seitsemän jälkeen aamulla, joten toisia koiria emme puistossa nähneet ja ehkä parempi niin. Ruusalla on ensimmäiset juoksut, joten olikin mielestäni parempi, että sai rauhassa tutustua koirapuistoon, eikä tarvinnut välittää toisista koirista ja niiden liian innokkaista haisteluista. Ruusa tykästyi puistoon, haisteli kaikki paikat, mutta pitäisi päästä kokeilemaan vielä toisten koirien kanssa, että minkälaista se meno siellä puistossa oikein on. Ainakin näin koiranomistajasta puisto on hyvän kokoinen (1000m2) ja siellä on tassuille pehmeää haketta laitettu osaan pohjaa. Varmasti tulemme siellä vierailemaan vielä myöhemminkin.

Ruusan kesälook

Mökillä oli kuumat oltavat ja pojat kävivät ylikierroksilla. Niinpä otin kastelukannun ja siihen sadevettä saavista ja poikien niskaan. Siinä samassa kastui vähän Ruusakin. Lopuksi kaikki kolme möyrivät märkinä hiekkalaatikolla ja Ruusa näytti vähintääkin 100vuotiaalta naama sannassa ja turkki märkänä. Miten voikin pienellä koiralla olla noin isot silmäpussit :D

Koiramäen Ruusatyttö 1 vuotta!

Eilen, 21.6. täyttivät vuosia sekä äitini, että ihananinen Ruusatyttömme, Ruusa Rupsukka, Rupsunen ja Ruusukka.

Isot kiitokset kasvattajille, Kennel Koiramäen omistajille Marjatta ja Jorma Mäkinen. Ruusa on tullut ja valloittanut meidän sydämemme ja perheemme ja kaikki, jotka Ruusan kanssa ovat nokakkain. Ruusa on meidän terapiahauva, sohvachampioni, nakkipiilojen löytäjä, puruluitten purija, pallon noutaja, puutarhanuusku,keppien ja halkojen kantaja (ja purija), iloinen hännänheiluttaja, kissojen, mökin ja kodin vahti, kuoppien kaivaja, lohduttaja ja ilahduttaja, rauhallisten ja vähemmän rauhallisten lenkkien lenkkikaveri, ihana pakkaus kaikkinensa.

Kesä!

Jos oli kevät Ruusan mielestä ihanaa aikaa, niin eipä jää kakkoseksi tämä ihana alkanut kesäkään. Ruusa pinkoo tonttia ympäri minkä ehtii, haistelee ja vähän maisteleekin kaikkia kasveja ja kaivaa kuoppia innolla. Vielä ovat saaneet kukkaset ja kukkapenkit olla rauhassa innokkaalta kaivelijalta.

Ruusan rakkain harrastus edelleen on pallojen perässä juokseminen. Tässä Ruusa vahtii sinistä sählypalloa, jonka se kaivoi esiin jostakin ruohotuppaiden keskeltä. Pallo lentää mukavan pitkälle ja sen saa sopivasti suuhuun takaisin tullessa.

Juokseminen on parasta varsinkin pallo suussa. Ruusa jaksaa juosta vaikka tunnin, jos joku heittää palloa. Ja mieluummin vielä kahta tai kolmea palloa peräkkäin, että saa juosta koko ajan.

"Älä sä rupee mun pallolle risu"

"Olenk mä vähän nätti? Vai pitk mun hakea pallo? Joksä heitit sen?"

Kevät!

Voi sitä iloa, kun Ruusa pääsi täyteen vauhtiin alapihalla pallon perässä! Siellä on sopiva juoksukenttä kuivunut koiran juosta, putsaantuu siinä samalla tassuista muualta pihasta tulleet savetkin, kun oikein kunnolla kuivuneessa ja lakoontuneessa heinikossa päästelee menemään.

Pallon perässä oli parasta juosta. Metsänkaato urakan jälkeen oli maassa aivan liian monta oksaa ja risua, joista valita sopivaa heittokeppiä, joten pallo haettiin omenapuun alta leikkiin mukaan.

Hieman haastavaa kuvata vaaleaa koiraa auringonpaisteessa, varsinkin kännykällä. Näyttää lähinnä keltaiselta pallolta, jolle on kasvanut jalat! Mutta hauskaa oli.

Välillä piti kiehnätä heinässä ja kerjätä rapsutuksia. Tietenkin pallo suussa :)

Sitten vähän väijyttiin tuulessa ohi lenteleviä kuivia omenapuun lehtiä, ne kun kieppuivat vaarallisen näköisesti pitkin nurmen pintaa.

Kuiva heinä näytti olevan erityisen maistuvaa herkkua.

Ja lopuksi vielä pönötyskuva, joita Ruusasta ei taida vielä ainoatakaan olla. Tämäkin tälläinen nopeasti sinnepäin kännykällä räpsäisty kuva, ettei vain ehdi neiti juosta lehtien perään.

Talven riemuja!

Ruusa rakastaa talvea ja lunta. Mitään ei niin ihanaa olekaan Ruusan mielestä, kuin päästä ulos juoksemaan ja hyppimään lumihankeen.